Päivitetty 11/2025
| Irlanninsusikoiralla esiintyvät perinnölliset tai niihin rinnastettavat sairaudet. |
Keuhkokuume: Keuhkokuumetta esiintyy primäärisenä ja sekundäärisenä muotona esimerkiksi aspiraatiopneumoniana. Aspiraatiopneumonia voi johtua esimerkiksi äänihuulten osittaisesta halvauksesta, jolla voi olla yhteys myös kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Äkillisesti alkanut niin kutsuttu ”laukkaava keuhkokuume” voi tappaa koiran jopa parissa tunnissa. Oireita ovat muun muassa: koira on vaisu, seisoo kaulaojennettuna tai makaa rintansa päällä kaula ojennettua, hengitys rohisee ja koira saattaa yskiä limaa. Tämä tila on vakava ja vaatii välitöntä eläinlääkärihoitoa. Jos hoidon aloitus viivästyy, kuolleisuus lisääntyy. Hoito on aloitettava välittömästi, tutkimustulosten odottaminen ei saa viivästyttää hoidon aloittamista. Muutokset eivät välttämättä näy heti röntgenkuvissa. Hoitona suositellaan nykyään käytettäväksi doksisykliini, enrofloksasiini, amoksisilliini tai niiden yhdistelmiä. Hoidossa tulee huomioida, että saavutetaan riittävä itoisuus keuhkokudoksessa. Hoidon pituus tavallisessa pneumoniassa 10-14 päivää. Tulehduskipulääkkeitä ei suositella käytettäväksi, ne saattavat ärsyttää mahasuolikanavaa. Siksi mieluummin suositellaan käytettävän parasetamolia. Hoitoon tulisi vastata ensimmäisten päivien aikana.
Toisilla yksilöillä keuhkokuume uusii usein aiheuttaen keuhkoihin arpeutumista, joka vaikeuttaa koiran hapen saantia. Aina tulisi pyrkiä selvittämään syy sille, miksi sairaus uusii, esimerkiksi kilpirauhasenvajaatoiminta, ruokatorvenlaajentuma (ruokaa/vettä joutuu syödessä keuhkoihin) tai jokin muu altistava tekijä/sairaus.
Keuhkokuume irlanninsusikoirilla on hengenvaarallinen, joten siihen kannattaa suhtautua aina vakavasti. Yhteenvetona voidaan todeta, että uusiutuva keuhkokuume puhkeaa yleensä keski-ikäiselle irlanninsusikoiralle ja ensimmäisen keuhkokuumeen jälkeen toistuvat keuhkokuume-episodit jatkuvat usein koiran kuolemaan saakka. Sairauden aikana syntyy huomattavia palautumattomia keuhkoputkien rakenteellisia muutoksia, jotka edelleen altistavat uusien hengitystieinfektioiden synnylle. Sairauden taustalla ei ole vasta-aineiden tai lymfosyyttien puutos eikä hengitysteiden värekarvojen rakenteellinen muutos.
Mahalaukun laajentuma ja kiertymä: Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on erityisesti suurikokoisilla, syvärintaisilla koirilla esiintyvä hengenvaarallinen, välitöntä hoitoa vaativa tila. Aluksi mahalaukku täyttyy kaasulla, lisäksi nestettä ja ruokaa on usein samanaikaisesti mahalaukussa. Täyttynyt mahalaukku saattaa pysyä normaaliasennossaan vatsaontelossa, jolloin puhutaan mahalaukun laajentumasta. Jos täyttynyt mahalaukku kiertyy ympäri, puhutaan mahalaukun laajentumasta ja kiertymästä. Laajentunut mahalaukku painaa suuria laskimoita aiheuttaen shokkioireita. Mahalaukun seinämä saattaa verenkiertohäiriöiden seurauksena mennä kuolioon ja jopa puhjeta. Mahalaukun kiertymään voi liittyä myös pernan ja suoliston kiertymä. Mahalaukun laajentuman ja kiertymän oireita ovat pahoinvointi, oksennusyritykset, apaattisuus, heikkous, vatsakipu ja vatsan turpoaminen kylkikaaren takaa. Sairaudelle on rotualttius, mutta periytymistapa ei ole tiedossa. Tietoisuus sairauden vakavuudesta ja hoidon kiireellisyydestä on parantanut selviämisprosenttia. Tila on erittäin vakava ja vaatii välitöntä eläinlääkärihoitoa.
Dilatoiva kardiomyopatia: Dilatoiva kardiomyopatia (DCM) on sydänlihaksen rappeutumissairaus, joka johtaa sydämen laajenemiseen ja supistumiskyvyn laskuun. Rappeutumisen seurauksena sydämen seinämät ohenevat ja veltostuvat, eikä sydän enää pysty pumppaamaan riittävästi hapekasta verta elimistön käyttöön. Koska sairaustapaukset esiintyvät pääsääntöisesti suvuittain ja taudinkuva on rodulle tyypillinen, on dilatoivalla kardiomyopatialla geneettinen tausta.
DCM:n esiintyvyys irlanninsusikoirilla on n. 24–29 % ja sairastumisikä on yleensä 3–7 vuotta. Tämä on harmillisen myöhään jalostuskäytön kannalta. DCM:ää tavataan enemmän irlanninsusikoirauroksilla kuin nartuilla, ja urokset sairastuvat usein nuorempana kuin nartut. On osoitettu yhteys eteisvärinän esiintymisellä ja DCM:an kehittymisellä irlanninsusikoirilla, eteisvärinä on mahdollinen esiaste sekundääriselle DCM:lle. Kuitenkaan, kaikilla irlanninsusikoirilla, joilla on todettu eteisvärinä, se ei etene DCM:ksi ja joillain irlanninsusikoirilla, joilla on todettu DCM, ei ole eteisvärinää. Raportit viittaavat siihen, että n. 80 % DCM-diagnosoiduilla yksilöillä todetaan samanaikaisesti eteisvärinä, mikä osoittaa, että
eteisvärinää sairastavia irlanninsusikoiria on seurattava tarkasti sen varmistamiseksi, että niille ei jatkossa kehity DCM:aa. On esitetty, että sairaus liittyisi sukupuoleen ja olisi dominantisti periytyvä, mutta monogeeninen malli ei yksin selitä taudin esiintymistä. Kaksi tutkimusta on todennut, että DCM:n kehittyminen irlanninsusikoirilla liittyy useaan geeniin.
Jalostukseen käytettävien koirien säännöllinen tutkiminen on tärkeää, koska DCM-tapaukset voitaisiin löytää aikaisemmassa vaiheessa ja jättää pois jalostuksesta. Myös yksilön itsensä kannalta DCM:n diagnosointi taudin aikaisessa vaiheessa on tärkeää, koska on todistettu, että hoito DCM:n prekliinisessä vaiheessa pidentää aikaa ennen sydämen vajaatoiminnan alkamista ja pidentää siten elinikää. Avoin- tai sairas -tuloksen saaneita koiria ei suositella käytettäväksi jalostukseen.
Kasvainsairaudet: Rodulla esiintyy erityyppisiä syöpäsairauksia, niistä yleisin on osteosarkooma eli luusyöpä. Parantavaa hoitoa tähän syöpämuotoon ei ole saatavilla. Yleisimmät koirien syöpätyypit ovat nisäkasvaimet, sarkoomat, lymfoomat ja ihosyövät. Syöpäsairauksien kohtalaisen periytyvyyden vuoksi tulisi välttää yhdistämästä koiria, joiden lähisuvuissa esiintyy syöpäsairauksia runsaasti (varsinkin, jos syöpätyyppi linjoissa on sama).
Isot ja jättirodut ovat alttiita osteosarkoomille. Syöpä on yleisempää vanhoilla koirilla, koska niiden elimistössä on tapahtunut suuri määrä solunjakautumisia ja kopiointitapahtumia. Iän myötä koirat ovat myös altistuneet ympäristön vaikutuksille enemmän. Luusyöpään sairastutaan useimmiten 4–6 vuotiaana. Osteosarkooma on usein, miten aggressiivinen ja aiheuttaa runsaasti kipua ja turvotusta kasvainalueella. Etäpesäkkeitä löydetään vain harvoin diagnoosihetkellä otetuista röntgenkuvista, mutta 85–90 prosentilla on mikroetäpesäkkeitä diagnoosihetkellä. Tavallisimmin etäpesäkkeitä löytyy keuhkoista.
Osteokondroosi: Osteokondroosi on kasvavien koirien luutumishäiriö. Osteokondroosi-ongelmat ovat yleisimpiä suurilla, raskailla roduilla. Ostekondroosi ilmaantuu kasvuikäisillä koirilla yleisimmin 4–7 kuukauden iässä. Koirilla on havaittu osteokondroosia olkanivelissä, kyynärnivelissä, polvinivelissä ja kinnernivelissä. Samankaltaisia muutoksia on löydetty myös lonkkanivelissä, pitkien putkiluiden kasvulevyissä ja myös selkänikamissa. Lisätietoja luuston eri kasvuhäiriöistä tästä linkistä.
Portokavaalinen maksashuntti: Shuntilla tarkoitetaan sikiöaikaista, maksan ohittavaa verisuonta, joka ei ole syntymän jälkeen surkastunut kuten sen olisi pitänyt. Irlanninsusikoiralla maksashuntti on usein maksan sisäinen, josta johtuen leikkaushoidolla on huono ennuste. Lähes aina shuntti voidaan todeta sappihappotestillä (verikoe) yli seitsemän viikon ikäiseltä pennulta. Sairastunut pentu ei ole elinkelpoinen.
Sairaiden pentujen myynniltä voidaan välttyä melko varmasti testaamalla pennut ennen luovutusikää. Ns. raja-arvopennut voidaan varmistaa joko varjoainekuvauksella tai tutkimalla pentu uudestaan myöhemmin. Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan tauti saattaisi periytyä polygeenisesti (monen geenin kautta). Tieto aiemmista sairaustapauksista antaa aina aiheen valikoida jalostusvaihtoehtoja kriittisesti. Shunttitestit ovat tärkeitä ja tulosten julkistaminen palvelee koko rotua. Ongelma ei ehkä ole kitkettävissä kokonaan, mutta harvennettavissa kyllä. Lisäksi on tärkeää, että myös pennunostaja saa tiedon koko pentueen tuloksista, jotta voi arvioida oman pentunsa mahdollista kantajuutta. Sellaista yhdistelmää ei saa uusia, missä on syntynyt shunttipentu/-pentuja. Jalostukseen ei saa käyttää koiraa, jolla on kahdessa eri pentueessa shunttipentu/-pentuja.
Allergiat ja atopiat: Allergiat ovat lisääntyneet tälläkin rodulla, syytä/syitä tähän ei tiedetä. Allergiset reaktiot näkyvät ihoärsytyksinä, gastroenterologisina vaivoina, koiran silmien vuotamisena, niiskutuksena tai muina hengitysvaikeuksina. Allergia voi haitata koiran elämää paljonkin. Allergiataipumus on perinnöllinen, joten allergista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Rodulla esiintyy jonkin verran myös yliherkkyyksiä.
Atopia on geneettisestä taipumuksesta aiheutuva tulehduksellinen ja kutiseva allerginen ihosairaus, jonka synnylle on perimän lisäksi olemassa useita altistavia tekijöitä, kuten koiran elinympäristö ja olosuhteet. Atopia on elinikäinen vaiva, joka on kontrolloitavissa, muttei parannettavissa. Atooppista koiraa ei saa käyttää jalostukseen.
Kyynärpään nestepatit: Joskus irlanninsusikoiralla esiintyy kasvuiässä kyynärpään nestepatteja. Jos toisella vanhemmista on ollut kyynärpään nestepatti/-patit, niin todennäköisesti ainakin osalla jälkeläisistäkin on. Todella suuret nestepatit vaikuttavat koiran liikkeisiin ja tulehtuessaan voivat aiheuttaa kivuliaan niveltulehduksen. Useimmiten nestepatit ”sulavat” itsestään pois, kun koira on 1–1,5-vuotias. Niiden tyhjentämistä eläinlääkärillä ei suositella tulehdusvaaran vuoksi.
Silmäsairaudet: Rotujärjestö on jo vuosia edellyttänyt silmätarkastuslausuntoa jalostukseen käytettäviltä koirilta. Vuosina 2014–2023 Suomessa rekisteröitiin 1306 koiraa. Samana ajanjaksona tutkittiin 418 eri koiraa. Suurin osa tutkituista koirista oli terveitä. 418 koiran tutkimuksissa löydöksiä kirjattiin yhteensä 132 (31,6%). Yleisimpiä rodulla todettuja sairauksia ovat:
Distichiasis/ektooppinen cilia, katarakta eli harmaakaihi, RD (retinan dysplasia eli verkkokalvon kehityshäiriö), vilkkuluomen rustonkiertymä, iiriskysta ja näköhermon vajaakehitys eli mikropapilla.
Lisätietoja jalostuksen tavoiteohjelmasta
